Kasvua 1 728 prosenttia: mitä Vastermanin luvut todella kertovat

Peter Vasterman asetti viralliset Alankomaiden hoitotilastot rinnakkain ja päätyi johtopäätökseen, jota amsterdamilainen sukupuoliklinikka tuskin haluaa kuulla ääneen: hoidon tarve on kasvanut kymmenessä vuodessa 1 728 prosenttia, eikä kyse ole biologisesta ilmiöstä.

289 potilaasta 5 280 potilaaseen

Vuonna 2012 alankomaalaisella sukupuoliklinikalla tai tämän profiilin mukaisessa mielenterveyspalveluja tarjoavassa laitoksessa oli hoidossa 289 ihmistä. Vuonna 2022, täsmälleen kymmenen vuotta myöhemmin, heitä oli 5 280. Lisäksi 5 753 ihmistä oli jonotuslistalla. Vasterman laskee, että kasvua oli 1 728 prosenttia. Mikään synnynnäinen neurologinen sairaus ei osoita tällaista kehityskäyrää. Ei tyypin 1 diabetes, autismi eikä skitsofrenia. Tällaisia käyriä sen sijaan tuottavat nuoruusiässä sosiaalisesti leviävät identiteettileimat, mielenterveydenhuollon muoti-ilmiöt sekä vertaisryhmien ja sosiaalisen median kautta tapahtuva kulttuurinen tartunta.

Jonotuslista kasvaa kapasiteettia nopeammin

Jonotuslistoja koskevia lukuja on saatavilla vasta vuodesta 2018 lähtien. Tuolloin odottajia oli 1 491. Neljä vuotta myöhemmin heitä oli 5 753. Kasvua oli lähes 300 prosenttia neljässä vuodessa. Vasterman huomauttaa, että hoitolaitokset itse käyttävät näitä lukuja perustellakseen kapasiteetin lisäämistä. Logiikka toimii kuitenkin päinvastaiseen suuntaan: mitä enemmän hoitokapasiteettia, sitä matalampi kynnys ja sitä suurempi hoitoon hakeutuvien virta. Jonotuslista ei ole taustalla olevan sairauden mittari, vaan itseään ruokkivan sosiaalisen prosessin peilikuva.

Kolme neljästä on tyttöjä – ja se on uutta

Vastermanin analyysin huolestuttavin luku koskee sukupuolijakaumaa. Vuosina 2012–2018 tyttöjen ilmoittautumisten määrä kasvoi 1 074 prosenttia. Poikien määrä kasvoi 493 prosenttia. Vuonna 2018 kaikista nuoruusikäisistä ilmoittautuneista 75 prosenttia oli biologisesti naisia. Vielä noin vuoteen 2010 asti alaikäiset ilmoittautujat olivat pääasiassa poikia. Kahdeksassa vuodessa tilanne kääntyi täysin. Mikään biologinen tila ei muutu näin. Sosiaalinen identiteetti sen sijaan voi muuttua, erityisesti silloin, kun se leviää alustoilla, joilla teini-ikäiset tytöt ovat enemmistönä – Tumblrissa, Instagramissa ja TikTokissa.

Kansainvälinen rinnakkaisilmiö

Vasterman vertaa Alankomaiden lukuja Yhdistyneen kuningaskunnan ja Kanadan lukuihin. Englannissa Tavistock-klinikalle tehtyjen lähetteiden määrä kasvoi vuosina 2009–2019 yli 4 000 prosenttia, ja sielläkin sukupuolijakauma kääntyi pääasiassa pojista pääasiassa tytöiksi. Kanadassa nähtiin sama kehitys. Kolme pitkälle kehittynyttä länsimaata, sama aikajana ja sama väestöllinen muutos. Synnynnäinen häiriö ei noudata kulttuurisia rajoja, mutta se ei myöskään aiheuta synkronisia räjähdysmäisiä kasvupiikkejä tietyssä alaryhmässä. Sosiaaliskulttuurinen ilmiö sen sijaan tekee niin.

Mitä luvut eivät kerro

Viralliset Alankomaiden tilastot eivät kerro, kuinka moni hoidetuista nuorista myöhemmin detransitoituu. Ne eivät kerro, kuinka suuri osuus kärsii jatkuvasta dysforiasta ja kuinka moni luopuu identiteetistä. Ne eivät kerro, mitä liitännäissairauksia – autismikirjoa, syömishäiriöitä, masennusta tai traumoja – ilmoittautumista edelsi. Ne eivät kerro, kuinka moni nuori saa murrosiän estolääkkeitä ja kuinka monen diagnostisen tapaamisen jälkeen. Kaikkiin näihin kysymyksiin ei ole saatavilla alankomaalaista tutkimusta. Se, mikä on saatavilla, on kasvukäyrä. Eikä tämä käyrä ole lääketieteellinen, vaan sosiologinen kuva.

Miksi luvuilla on merkitystä

Vasterman on mediasosiologi, ei lääkäri. Hänellä ei ole intressiä hoitotuloksiin. Hänellä on kuitenkin ammatillinen näkökulma siihen, miten luvut ohjaavat julkista keskustelua. Hänen pointtinsa on, että Alankomaiden sukupuoliterveydenhuolto esittää luvut kehyksessä, joka ei jätä tilaa ilmeisimmälle tulkinnalle. Kasvua 1 728 prosenttia kymmenessä vuodessa perustellaan toteamalla, että ”ihmiset uskaltavat vihdoin ilmoittautua hoitoon”, ”stigmatisoitumisen väheneminen toimii” ja ”tarvitsemme lisää kapasiteettia”. Vaihtoehtoista tulkintaa – että diagnostinen portti on kaadettu ja sen sisällä on voinut kehittyä muoti-ilmiö – ei alankomaalaisessa ammattikirjallisuudessa tutkita vakavasti. Vastermanin ansio on siinä, että hän nostaa tämän vaihtoehtoisen tulkinnan jälleen esiin ja käyttää todisteena juuri Alankomaiden hoitolaitosten omia lukuja.