Etusivu › Tiede ja keskustelu › Tutkimus ja tilastot

Tutkimus ja tilastot

Tässä katsauksessa kootaan yhteen tärkeimmät tieteelliset tutkimukset ja tilastot sukupuolidysforiasta ja lääketieteellisistä sukupuolenkorjaushoidoista. Yhteinen nimittäjä on, että näyttöperusta on huomattavasti heikompi kuin monien julkaisujen ja hoitosuositusten varma sävy antaa ymmärtää. Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Ruotsissa ja Suomessa tehdyt systemaattiset katsaukset päätyvät toisistaan riippumatta siihen, että keskeisten hoitomuotojen – murrosiän estäjien ja alaikäisille annettavien vastakkaisen sukupuolen hormonien – näytön varmuus on pääosin erittäin heikko.

Esiintyvyys ja lähetteiden räjähdysmäinen kasvu

1960–1990-luvuilla tehdyt kliiniset tutkimukset arvioivat sukupuolidysforian esiintyvyydeksi 1:10 000–1:30 000, ja biologiset miehet olivat selvästi enemmistönä. Viimeaikaisissa itse ilmoitettuun tietoon perustuvissa tutkimuksissa – joissa käytetään huomattavasti laajempia määritelmiä – esiintyvyys on 0,5–1,7 % väestöstä. Tätä absoluuttista lukua tärkeämpi on demografinen muutos: noin vuodesta 2010 lähtien nuorten sukupuoliklinikoille tehtyjen lähetteiden määrä on kymmen- tai jopa kaksikymmenkertaistunut Alankomaissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Skandinaviassa. Sukupuolijakauma on kääntynyt päinvastaiseksi: nykyisistä ilmoittautujista enemmistö on murrosikäisiä tyttöjä, joilla on usein samanaikaisesti autismia, ahdistusta tai masennusta. Mikään olemassa oleva biologinen selitys ei pysty uskottavasti selittämään näin nopeaa, maantieteellisesti rajautunutta ja sukupuolisidonnaista kasvua; sosio-kulttuurisia tekijöitä, sosiaalista mediaa ja vertaisten vaikutusta pidetään yhä useammin pääasiallisina selityksinä.

Tehokkuus: mitä näyttö todella kertoo?

Cass Review (2024) teetti Yorkin yliopistolla systemaattisia katsauksia GRADE-kriteerien mukaisesti. Johtopäätös: nuorille annettavia murrosiän estäjiä ja vastakkaisen sukupuolen hormoneja koskevan näytön varmuus oli pääosin ”erittäin heikko”. Ei löytynyt vakuuttavaa näyttöä siitä, että murrosiän estäjät parantaisivat psyykkistä hyvinvointia, vähentäisivät itsetuhoisuutta tai ”antaisivat lisäaikaa”. Ruotsalaisen SBU:n (2022) ja suomalaisen COHERE-ryhmän (2020) aiemmat systemaattiset katsaukset päätyivät toisistaan riippumatta samaan johtopäätökseen. Levine, Abbruzzese ja Mason (2022) dokumentoivat WPATH SOC-8 -suositusten metodologisia ongelmia, kuten ikärajojen poistamisen ilman näyttöperustaa.

Dutch Protocol uudelleentarkastelussa

Amsterdam UMC julkaisi vuosina 2006–2014 alkuperäiset tulostutkimukset, jotka tekivät Dutch Protocolista maailmanlaajuisesti tunnetun. Otos oli pieni (pääjulkaisussa n=55), vertailuryhmää ei ollut, seurannasta putosi paljon osallistujia, ja tulosmuuttujia valittiin tarkoitushakuisesti. Yksi osallistuja kuoli vaginoplastian aikana; tätä ei mainittu pääjulkaisussa. Brittiläisessä toisintamisyrityksessä (Carmichael ym., Early Intervention Study) ei havaittu paranemista psykologisissa tulosmittareissa. Protokollan soveltaminen nykyiseen potilasjoukkoon – murrosikäisiin tyttöihin, joilla on samanaikaisia ongelmia, eikä varhain alkanutta ja pysyvää dysforiaa kokeviin lapsiin – ei ole tieteellisesti perusteltua.

Pitkän aikavälin tulokset ja kuolleisuus

Ruotsalaisessa kohorttitutkimuksessa Dhejne ym. (2011) havaittiin aikuisilla leikkauksen läpikäyneillä transhenkilöillä merkittävästi kohonnut kuolleisuus ja itsemurhariski verrattuna koko väestöön – myös kymmenen vuotta transition jälkeen. Tekijät korostivat, että tämä osoittaa jatkuvan psykiatrisen hoidon tarpeen, mutta tulokset kumoavat myös ajatuksen siitä, että transitio järjestelmällisesti ”parantaisi” psyykkiset oireet. Laajassa tanskalaisessa rekisterianalyysissä (2024) havaittiin jälleen ylikuolleisuutta. Satunnaistettujen kontrolloitujen tutkimusten puute ja useimpien tutkimusten lyhyt seuranta-aika tekevät vahvoista kausaalisista väitteistä ongelmallisia.

Detransitio: todennäköisesti huomattavasti yleisempää kuin on raportoitu

Vuosikymmenten ajan julkaistiin detransitiolukuja, jotka olivat <1 %. Nämä luvut perustuvat kliinisiin kohortteihin, joissa seurannasta putosi paljon osallistujia ja seuranta-aika oli lyhyt. Viimeaikaisissa itse ilmoitettuun tietoon perustuvissa tutkimuksissa ja pidemmän seurannan kohorteissa osuuksiksi raportoidaan 7–30 %. Detransition läpikäyneet kertovat usein, ettei taustalla olevia ongelmia – traumaa, sisäistettyä homofobiaa, autismia tai dissosiaatiota – tutkittu riittävästi ennen lääketieteellisen hoidon aloittamista. Katso detransitio.

Tilastot Alankomaissa

Amsterdam UMC raportoi nuorten ilmoittautumisten kymmenkertaistuneen vuosina 2010–2020. Jonot ovat kasvaneet vuosien ajan. CBS rekisteröi juridiset sukupuolenvaihdokset, mutta kliinisiä tulostietoja ei julkaista keskitetysti ja läpinäkyvästi. Siksi Alankomaiden käytäntöjen riippumaton pitkän aikavälin arviointi on käytännössä mahdotonta – kyseessä on tieteellinen ja hallinnollinen puute, jonka muun muassa Alankomaiden hoidon arviointilaitos Zorginstituut Nederland on tuonut esiin.

Metodologiset ongelmat tiivistettynä

Kritiikin yhteinen nimittäjä on seuraava: pienet ja voimakkaasti valikoituneet otokset, vertailuryhmien puute, lyhyt seuranta-aika, suuri seurannasta putoaminen, vaihtelevat ja suotuisiksi valitut tulosmittarit sekä julkaisuharha. Lisäksi kyseessä on tutkimusala, jolla eriävät näkemykset lannistettiin vielä hiljattain ja jolla potilasjärjestöillä ja aktivistisilla edunvalvojilla on suuri painoarvo hoitosuosituksia laativissa työryhmissä. Hyvä lääketiede edellyttää, että epämiellyttävät havainnot julkaistaan yhtä lailla vahvistavien havaintojen kanssa.