Pohjoismaat eroavat merkittävästi transsukupuolisten terveydenhuollossa – ja ilmoittavat itse usein raportoituja lukuja suuremman katumusprosentin

Pohjoismaat mainitaan Alankomaiden transsukupuolisten terveydenhuoltoa koskevassa keskustelussa usein yhtenä esimerkkinä järkevästä ja tieteeseen perustuvasta lähestymistavasta. Scandinavian Journal of Surgery -lehdessä julkaistu uusi katsaus, jonka ovat kirjoittaneet Ruotsista, Suomesta, Norjasta, Islannista ja Tanskasta kotoisin olevat kirurgit ja lääkärit, antaa toisenlaisen kuvan: nämä viisi maata eroavat toisistaan huomattavasti sekä siinä, kuka pääsee lääketieteelliseen sukupuolenkorjausprosessiin että siinä, miten ne suhtautuvat hoitojen seurauksiin liittyvään epävarmuuteen. Se, mitä samassa katsauksessa sanotaan leikkauksista, on kuvattu artikkelissa kirurgiasta viidessä Pohjoismaassa.

Viisi maata, viisi erilaista vastausta

Kaikki viisi maata tarjoavat julkisesti rahoitettua transsukupuolisten terveydenhuoltoa, mutta hoito on järjestetty hyvin eri tavoin – keskitetysti ohjatuista sukupuolipoliklinikoista hajautetumpaan palveluverkostoon. Myös lainsäädännössä maat eivät etene samaan tahtiin: Tanskassa, Suomessa, Islannissa ja Norjassa on jo otettu käyttöön toisen sukupuoli-identiteetin tunnustaminen omalla ilmoituksella. Ruotsi lievensi lakiaan 1. heinäkuuta 2025: sukupuolen voi vaihtaa 16-vuotiaasta lähtien, mutta hakemukseen tarvitaan edelleen lääkärin, psykologin tai muun nimetyn terveydenhuollon ammattilaisen lausunto, ja Socialstyrelsen tekee päätöksen hakemuksesta. Ruotsissa ei siis ole käytössä täyttä itseidentifikaatiota. Tämä saattaa kuulostaa yhteiseltä linjalta, mutta kirjoittajat kuvaavat samalla, että kliininen käytäntö – eli se, kuka voi saada murrosiän estäjiä, hormoneja tai leikkaushoitoa – on järjestetty eri tavoin eri maissa ja muuttunut huomattavasti varovaisemmaksi kuin vuosikymmen sitten.

Varovaisempi suhtautuminen murrosiän jälkeen alkaneeseen sukupuolidysforiaan

Huomionarvoista on se, miten Suomi ja Ruotsi suhtautuvat nuoriin, joilla sukupuolidysforia alkaa vasta murrosiän jälkeen: kummassakaan maassa tämä ryhmä ei yleensä voi saada lääketieteellistä sukupuolenkorjaushoitoa nuoruusiässä. Tämä on suora seuraus systemaattisista katsauksista, jotka Ruotsi ja Suomi teettivät aiemmin murrosiän estäjien ja alaikäisille annettavien hormonien näyttöön perustuvuudesta. Katsauksissa todettiin näytön olevan heikkoa. Siitä, miten linjanmuutos eteni ja miten Yhdistynyt kuningaskunta seurasi perässä, kerrotaan sivustolla transtijd.nl. Tanska, Norja ja Islanti muotoilevat asian varovaisemmin, mutta myös niiden osalta tutkimuksen yleissävy on pikemminkin pidättyväinen kuin automaattisia lähetteitä suosiva. Missään ei ole kyse kiellosta – hoitoa on edelleen saatavilla – mutta tämän katsauksen tarkempi lukeminen ei tue laajalle levinnyttä oletusta siitä, että ”Pohjoismaat” noudattaisivat yhtä yhtenäistä ja avokätistä linjaa.

Oma 2,2 prosentin katumusluku

Ehkä huomionarvoisin kohta katsauksessa on viittaus toiseen tutkimukseen, jonka tekijöihin kuuluu myös Karoliinisen instituutin tutkija Cecilia Dhejne. Hänen pitkäaikaisessa ruotsalaistutkimuksessaan, joka käsitteli vuosina 1960–2010 sukupuolta vahvistavan leikkauksen läpikäyneitä ihmisiä, 2,2 prosenttia oli myöhemmin tehnyt virallisen oikeudellisen hakemuksen sukupuolenkorjauksen peruuttamiseksi. Kirjoittajat itse tuovat tämän luvun esiin artikkelissa, jota ei ole nimenomaisesti kirjoitettu transsukupuolisten terveydenhuollon saattamiseksi huonoon valoon. Luku eroaa jyrkästi Alankomaiden tiedotuksessa ja uutisoinnissa yleensä mainitusta ”selvästi alle 1 prosentin” osuudesta, joka koskee sitä paitsi vain ihmisiä, jotka ryhtyvät muodollisiin oikeudellisiin toimiin – ei kaikkia niitä, jotka kokevat katumusta mutta eivät koskaan kirjaa sitä virallisesti.

Alankomaalaisille lukijoille johtopäätös on kaksiosainen. Ensinnäkin mitään ”pohjoismaista mallia” ei ole: viisi maata ovat löytäneet viisi erilaista ja osin ristiriitaista vastausta samoihin epävarmuuksiin, joiden kanssa myös Alankomaiden sukupuoliterveydenhuolto kamppailee. Toiseksi jopa tämän alan parissa työskentelevät tutkijat tunnustavat omassa ammattilehdessään katumusluvun, joka on huomattavasti suurempi kuin luku, jolla aihetta Alankomaissa yleensä vähätellään. Tutkimusten koonti löytyy sivulta detransition lukuja. Siitä, miten Suomen vuoden 2020 suositus vaikuttaa yhden henkilön pohdintoihin, voi lukea sivulta COHERE Finland ja minä mijngender.nl-sivustolla.