Miksi yhä harvempi nuori kutsuu itseään muunsukupuoliseksi tai transihmiseksi

Useiden vuosien ajan näytti siltä, että niiden nuorten määrä kasvoi jatkuvasti, jotka kutsuivat itseään muunsukupuolisiksi, transihmisiksi tai queereiksi. Yhdysvaltalaisissa lukioissa ja yliopistoissa jopa lähes joka kymmenes oppilas identifioitui toisinaan muunsukupuoliseksi. Uusi tutkimus osoittaa kuitenkin, että suuntaus on sittemmin kääntynyt jyrkästi: vuodesta 2023 lähtien tällaiseen identiteettiin samaistuvien nuorten määrä on vähentynyt nopeasti, joissakin tapauksissa alle kolmannekseen huippulukemasta.

Käänteen taustalla olevat luvut

Valtiotieteilijä Eric Kaufmann kartoitti kehitystä Centre for Heterodox Social Sciencelle laatimassaan raportissa. Yhdysvaltalaisessa Phillips Academy Andoverissa 9,2 prosenttia oppilaista ilmoitti vuonna 2023, ettei ollut mies eikä nainen; kaksi vuotta myöhemmin osuus oli laskenut 3 prosenttiin. Brown Universityssä noin 5 prosenttia opiskelijoista identifioitui muunsukupuoliseksi vuosina 2022 ja 2023, kun vuonna 2025 osuus oli 2,6 prosenttia. Psykologi Jean Twenge vahvisti ilmiön omilla analyyseillaan Cooperative Election Studysta, laajasta jatkuvasti toteutettavasta yhdysvaltalaistutkimuksesta: 18–22-vuotiaiden trans- ja muunsukupuolinen identifikaatio väheni tasaisesti vuosina 2021–2024.

Homoseksuaaliseksi tai lesboksi identifioituvien nuorten osuus on pysynyt huomattavan vakaana. Lasku keskittyy etenkin niihin, jotka kutsuivat itseään queeriksi tai biseksuaaliksi, sekä muunsukupuoliseen ja transgender-identifikaatioon suppeammassa merkityksessä. Ero on tärkeä: kyse ei ole koko hlbt-yhteisön yleisestä vetäytymisestä, vaan nimenomaan niiden identiteettien vähenemisestä, joiden suosio kasvoi nopeimmin viimeisten kymmenen vuoden aikana.

Mikä ei selitä laskua

Kaufmann testasi useita ilmeisiä selityksiä ja hylkäsi niistä useimmat. Nuorten yleinen siirtyminen konservatiivisempien näkemysten kannalle ei näytä selittävän laskua: poliittiset mieltymykset muuttuivat samana ajanjaksona paljon vähemmän kuin identifikaatioluvut. Hänen analyysinsa mukaan myöskään uskonnollisuuden paluu, laaja-alaisen ”woke-ajattelun” väheneminen tai sosiaalisen median vähäisempi käyttö eivät tarjoa tyhjentävää selitystä. Suuntaus kehittyi suurelta osin erillään näistä laajemmista yhteiskunnallisista liikkeistä.

Yksi tekijä sai kuitenkin osittaista tukea: nuorten mielenterveys, joka heikkeni voimakkaasti koronapandemian aikana ja koheni sen jälkeen. Koska identiteetin etsintä ja psyykkinen haavoittuvuus liittyvät usein toisiinsa, osa huippulukemasta saattaa ajoittua pandemian raskaimpiin vuosiin. Se ei kuitenkaan selitä nousun koko laajuutta eikä varsinkaan sitä seuranneen laskun nopeutta.

Muodin tavoin käyttäytynyt suuntaus

Kaufmannin mukaan aineistoon parhaiten sopiva selitys on, että muunsukupuoliseksi tai queeriksi identifioituminen käyttäytyi muoti-ilmiön tavoin: kyse oli leimasta, josta tuli tietyissä sosiaalisissa piireissä tilapäisesti houkutteleva ja helposti leviävä, suurelta osin riippumatta taustalla olevista poliittisista tai uskonnollisista vakaumuksista. Tällainen nopea huippu, jota seuraa yhtä nopea lasku, sopii paremmin hiipuvaan sosiaaliseen suuntaukseen kuin vakaaseen ja laajasti kannatettuun muutokseen siinä, miten nuoret todella kokevat itsensä.

Tämä viittaa siihen, mitä kriitikot ovat jo pitkään kutsuneet ”sosiaalisen tartunnan” hypoteesiksi: ajatukseen, että identiteetti levisi ystäväpiirien, sosiaalisen median ja ryhmäpaineen kautta ilman taustalla olevaa pysyvää sukupuoliristiriitaa. Tutkimuksesta, joka käsittelee tällaista sosiaalista leviämistä, kerrotaan osoitteessa transplek.nl. Sukupuolenkorjaushoitojen kannattajat ovat pitkään torjuneet tämän hypoteesin. Jyrkkä nousu ja yhtä jyrkkä lasku, jotka ajoittuvat täsmälleen yhteen tiettyjen ikäryhmien ja kouluympäristöjen kanssa, tekevät hypoteesista kuitenkin jälleen uskottavan — vaikka kyse on Kaufmannin itsensä korostamalla tavalla vain yhdestä korrelaatioaineiston tulkinnasta, ei ratkaisevasta näytöstä.

Mitä nämä luvut eivät kerro

Lasku ei tarkoita, ettei olisi enää nuoria, joilla on aito ja pitkäkestoinen sukupuoliristiriita. Se ei myöskään tarkoita, että homoseksuaalisuus tai biseksuaalisuus sinänsä olisi ollut muoti-ilmiö — näiden identifikaatioiden luvut ovat nimittäin pysyneet vakaina. Aineisto kuitenkin viittaa siihen, että huomattava osa nuorten muunsukupuolisen ja transidentiteetin viimeaikaisesta kasvusta oli tilapäistä ja ryhmäsidonnaista eikä niinkään ilmaus vakiintuneesta ja muuttumattomasta identiteetistä. Alankomaissa mediasosiologi Peter Vasterman arvioi aiemmin, että 92 500 nuorta kutsuu itseään transihmiseksi tai sukupuolivähemmistöön kuuluvaksi.

Poliittisille päätöksentekijöille, kouluille ja sukupuolenkorjaushoitojen parissa työskenteleville ammattilaisille kyse on merkittävästä tiedosta. Jos huomattava osa muunsukupuoliseksi tai transihmiseksi identifioitumisesta on tilannesidonnaista ja sosiaalisesti muovautuvaa, se korostaa entisestään sitä, miksi varovainen, tutkiva ohjaus — nopean lääketieteellisen vahvistamisen sijaan — on nuorille edelleen järkevin toimintatapa. Sitä, miksi automaattinen vahvistaminen hoidossa ei riitä, selitetään osoitteessa genspect.nl.