Etusivu › Perustietoa › Sukupuoli ja seksuaalisuus

Sukupuoli ja seksuaalisuus

Sukupuoli ja seksuaalisuus ovat toisiinsa liittyviä mutta erillisiä käsitteitä. Seksuaalinen suuntautuminen viittaa siihen, keihin ihminen tuntee vetoa, ja sillä on osoitettavissa oleva biologinen komponentti, joka vakiintuu varhain kehityksen aikana. ”Sukupuoli-identiteetti” viittaa sisäiseen kokemukseen siitä, tunteeko ihminen olevansa mies, nainen tai jotakin muuta; kyseessä on teoreettinen konstruktio, jonka tieteellinen perusta on huomattavasti heikompi. On tärkeää olla sekoittamatta näitä kahta toisiinsa – ei ainoastaan sekaannusten välttämiseksi, vaan myös siksi, että nuorten sukupuolipalvelujen nykyinen käytäntö vaikuttaa suhteettoman paljon homoseksuaalisiin nuoriin.

Sukupuolen ja seksuaalisuuden välinen ero

Seksuaalinen suuntautuminen (hetero-, homo- tai biseksuaalisuus) kuvaa vetovoiman mallia, ja tieteen tämänhetkisen tiedon perusteella sillä on huomattava biologinen perusta: kaksostutkimukset, prenataaliset hormonitutkimukset ja historian aikana jatkuvasti toistuneet ilmiöt viittaavat tähän. Homoseksuaalisuus ei ole valinta tai identiteetti tunteen merkityksessä, vaan pysyvä ominaisuus.

”Sukupuoli-identiteetti” on paljon uudempi ja kiistanalainen käsite (ks. Sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu). Sitä ei voida mitata objektiivisesti, vaan se perustuu itsearviointiin. Kun nämä kaksi käsitettä asetetaan samalle viivalle ikään kuin ne olisivat luonteeltaan samanlaisia, syntyy vaikutelma tieteellisestä yhdenvertaisuudesta, jota ei ole olemassa.

Sukupuolen ja seksuaalisuuden historiallinen sekoittuminen

1800-luvulla homoseksuaalisuus ja sukupuolivariaatio todella sekoitettiin toisiinsa niin sanotussa ”inversio”-teoriassa: homoseksuaalisella miehellä katsottiin olevan ”naisen sielu miehen ruumiissa”. Seksologia selvensi tätä sekoittumista vähitellen 1900-luvulla: homoseksuaalisuus ei ole sukupuolikysymys vaan seksuaalisen suuntautumisen kysymys.

Ironista kyllä, nykyisessä ”sukupuolta vahvistavassa” keskustelussa palaa jotakin, joka muistuttaa vahvasti vanhaa inversio-teoriaa. Kun maskuliininen tyttö tai feminiininen poika tulkitaan automaattisesti ”todellisuudessa transsukupuoliseksi”, vanha virheellinen malli – jonka mukaan sopimaton sukupuolen ilmaisu viittaa ”väärään” biologiseen sukupuoleen – aktivoituu uudelleen, nyt vain lääketieteellisten toimenpiteiden kera. LHB-aktivistit, kuten Bev Jackson, ja järjestöt, kuten LGB Alliance, ovat protestoineet tätä vastaan voimakkaasti.

Seksuaalisuus ja transidentifioituminen

Seksuaalisen suuntautumisen ja transidentifioitumisen välinen yhteys tunnetaan kliinisestä kirjallisuudesta. Steensman ym. (2013) -tutkimus osoitti, että suuri enemmistö sukupuolivariaatiota kokevista lapsista ei häiriöttömässä kehityksessä tule transsukupuolisiksi, vaan kehittyy homoseksuaalisiksi tai biseksuaalisiksi aikuisiksi. Vastaavia tuloksia on saatu myös Zuckeriin, Baileyhin ja muihin liittyvissä aiemmissa tutkimuksissa.

Tällä seikalla on suuri käytännön merkitys. Sukupuolta ”vahvistava” hoitopolku sukupuolivariaatiota kokeville esipuberteetti-ikäisille lapsille – sosiaalinen transitio, jota seuraavat murrosiän salpaajat – johtaa tilastollisesti odotettuna seurauksena siihen, että huomattava osa nuorista, joista olisi tullut homoseksuaaleja, medikalisoidaan sen sijaan steriloiduiksi ”vastakkaisen sukupuolen” henkilöiksi. Susan Bradleyn, Kenneth Zuckeriin ja Hilary Cassiin kaltaiset kliinikot ovat tuoneet esiin tämän käytännön iatrogeenisen homo-konversiokomponentin.

Transitiota hakevilla aikuisilla miehillä on toinenkin tieteellisessä kirjallisuudessa dokumentoitu ilmiö: autogynefilia, seksuaalinen suuntautuminen, jossa mies tuntee vetoa ajatukseen itsestään naisena (Ray Blanchard, Anne Lawrence, J. Michael Bailey). Tämä hypoteesi on aktivistisessa keskustelussa erittäin kiistanalainen ja sitä usein tukahdutetaan, mutta kliinisessä kirjallisuudessa se tunnustetaan laajalti todelliseksi ilmiöksi.

HLBTIQ+ ja suhde sukupuoleen

Yhä useammat LHB-ihmiset suhtautuvat kriittisesti transaktivismin yhdistämiseen homojen oikeuksia ajavaan liikkeeseen ”HLBTIQ+”-sateenvarjon alle. Homojen oikeuksia koskevat perustelut (tasa-arvo synnynnäisen suuntautumisen perusteella, oikeus solmia suhteita haluamiensa ihmisten kanssa) eroavat perustavanlaatuisesti transaktivismin perusteluista (yhteiskunnan velvollisuus tunnustaa subjektiiviset sukupuoli-identiteetit ja mukauttaa kehoa lääketieteellisesti niiden mukaiseksi). Yhä useammat LHB-järjestöt, erityisesti LGB Alliance Yhdistyneessä kuningaskunnassa, ovat juuri tästä syystä irtautuneet yhteisestä liikkeestä.

Toinen jännite liittyy ”cotton ceiling” -retoriikkaan ja LHB-yhteisöissä esiintyvään sosiaaliseen painostukseen hyväksyä transsukupuoliset henkilöt seksikumppaneiksi biologisesta sukupuolesta riippumatta. Erityisesti lesbot ovat kertoneet tunteneensa painetta muuttaa biologiseen sukupuoleen perustuvaa määritelmäänsä naisiin kohdistuvasta vetovoimasta, koska muuten heidät leimataan ”transfobisiksi”. Tämä liittyy seksuaalista itsemääräämisoikeutta koskeviin perusoikeuksiin.