Etusivu › Yhteiskunta › Sukupuoli ja media

Sukupuoli ja media

Media — viihteestä ja sosiaalisen median alustoista julkisen palvelun yleisradioyhtiöihin ja sanomalehtiin — täyttää sukupuolikeskustelussa kaksijakoisen roolin. Se raportoi ja sosiaalistaa. Se, miten transsukupuolisuuteen liittyviä aiheita kehystetään, mitkä tarinat pääsevät esiin ja mitkä eivät sekä millaista kritiikkiä sallitaan, vaikuttaa osaltaan siihen, miten kokonainen nuorten sukupolvi oppii ajattelemaan identiteetistä ja kehosta. Tämä vaikutus ei ole yksityiskohta vaan keskeinen osa kokonaisuutta.

Yksipuolinen kehystäminen valtamediassa

Suuri osa Alankomaiden ja kansainvälisestä transsukupuolisuutta käsittelevästä valtamediasta seurasi viimeisten kymmenen vuoden aikana suurelta osin etujärjestöjen agendaa. Käsitteet kuten ”syntymässä määritetty sukupuoli”, ”sukupuolta vahvistava hoito” ja ”translapset tietävät sen aina” omaksuttiin usein sellaisinaan ilman kriittistä tarkastelua. Detransition läpikäyneiden, kriittisten kliinikoiden, vanhempien ja feminististen kirjoittajien näkemykset pääsivät esiin paljon harvemmin. Tuloksena ei ollut neutraali uutisointi vaan yksipuolinen narratiivi.

Yhdistyneessä kuningaskunnassa tilanne muuttui, kun riippumattomat toimittajat — muun muassa Hannah Barnes kirjallaan Time to Think — ja tutkijat tarkastelivat Tavistockin sukupuoliklinikan toimintaa kriittisesti. Alankomaissa tämä kriittinen näkökulma on edelleen aliedustettuna valtamediassa.

Sosiaalinen media ja sen rooli sosialisaatiossa

Sosiaalinen media on oma vaikuttava tekijänsä, ei passiivinen peili. TikTokissa, Instagramissa, YouTubessa ja Tumblrissa syntyi noin vuodesta 2014 lähtien suuria yhteisöjä, joissa teini-ikäiset — erityisesti tytöt — perehdyttivät toisiaan sukupuolidysforiaan, transitioon liittyviin tarinoihin ja identiteettilabeliin. Algoritmit vahvistavat sisältöä, johon käyttäjät reagoivat, joten kerran aihetta klikannut voi päätyä lyhyessä ajassa voimakkaasti affirmatiiviseen kuplaan. Kyse ei ole salaliitosta vaan suorasta seurauksesta sille, miten nämä alustat on rakennettu.

Mu muun muassa Lisa Littmanin vuonna 2018 tekemä tutkimus toi esiin nuorilla, erityisesti tytöillä, äkillisesti ilmenevän sukupuolidysforian mallin. Sitä esiintyi usein samanaikaisesti kaveriryhmissä ja usein intensiivisen sosiaalisen median käytön jälkeen. Käsite Rapid Onset Gender Dysphoria on kiistanalainen, mutta nousukäyrän ja ryvästymismallin empiirinen havainto pitää edelleen paikkansa.

Viihteen rooli

Elokuvat, sarjat ja suoratoistoalustat esittävät transsukupuolisia hahmoja yhä useammin myönteisinä päähenkilöinä. Se ei sinänsä ole ongelma, mutta jos viihde välittää järjestelmällisesti ajatusta siitä, että transitio on yksiselitteisen myönteinen ratkaisu, samalla kun detransitio, katumus ja komplikaatiot jätetään johdonmukaisesti näkymättömiin, syntyy valistuksen kaltainen vaikutus ilman varsinaista valistusta. Identiteettiään muodostaville nuorille kyse on merkittävästä implisiittisen edistämisen muodosta.

Mikä jää puuttumaan: kriittiset näkemykset, detransition läpikäyneet ja vanhemmat

Monissa valtamedian tuotannoissa kriittiset kliinikot (Cass, Levine, Hruz), feministiset kirjoittajat (Stock, Joyce), detransition läpikäyneet (Cole, Beck, Bell) ja huolestuneet vanhemmat pääsevät harvoin ääneen. Kun heitä haastatellaan, heidät leimataan usein ”vastustajiksi” tai ”transvastaisiksi”. Näin oikeutettu tieteellinen ja yhteiskunnallinen keskustelu suljetaan tosiasiallisesti julkisen tiedonvälityksen ulkopuolelle.

Journalistiset ohjeet ja itsesensuuri

Transsukupuolisuutta käsittelevät journalistiset oppaat — jotka on usein laadittu yhteistyössä etujärjestöjen kanssa — sisältävät kielenkäyttöä koskevia sääntöjä, jotka menevät kohteliaisuutta pidemmälle: niissä määrätään, mitä termejä saa ja ei saa käyttää, mitkä tutkimukset ”aiheuttavat vahinkoa” ja mitkä kysymykset ovat sopimattomia. Tuloksena on vähitellen hiipivä itsesensuuri, jonka seurauksena toimittajat eivät enää esitä olennaisia kysymyksiä hoidosta, näytöstä ja nuorten hyvinvoinnista.

Mitä hyvän uutisoinnin tulisi sisältää?

Hyvä journalismi esittää kiistanalaiset aiheet kiistanalaisina. Sukupuoliterveyden kohdalla tämä tarkoittaa Cass Review -raportin huomioimista, Ruotsin, Suomen, Norjan ja Tanskan linjausten muutosten käsittelyä, detransition ja katumuksen olemassaolon tunnustamista, nuorten transition heikkoa näyttöpohjaa sekä pitkäaikaisesta dysforiasta kärsivien aikuisten erottamista nuorista, joiden identiteettikysymykset ovat ilmaantuneet äkillisesti. Ilman tätä kokonaiskuvaa uutisointi ei ole tiedonvälitystä vaan vaikuttamistyötä.