Etusivu › Perustietoa › Gender ja biologinen sukupuoli

Gender ja biologinen sukupuoli

Biologinen sukupuoli ja gender asetetaan nykykeskustelussa usein rinnakkain ikään kuin ne olisivat henkilön kaksi samanarvoista ja toisistaan riippumatonta ulottuvuutta. Tämä näkemys on filosofisesti ja tieteellisesti kiistanalainen. Biologinen sukupuoli on tosiasiallinen, biologisesti perustuva kategoria; ”gender” on teoreettinen käsite, joka otettiin käyttöön 1900-luvun jälkipuoliskolla sosiaalisten roolien ja oman kokemuksen kuvaamiseksi. Näiden kahden välinen suhde on paljon vähemmän yksiselitteinen kuin usein esitetään.

Mitä biologinen sukupuoli on?

Biologinen sukupuoli ihmisillä — kuten kaikilla nisäkkäillä — on kaksijakoinen. Sen määrittää sukusolutyyppi, jota eliö tuottaa tai tuottaisi: miehillä pienet ja liikkuvat sukusolut (siittiöt), naisilla suuret ja liikkumattomat sukusolut (munasolut). Ihmisen biologiassa on vain nämä kaksi sukusolujärjestelmää; kolmatta lisääntymiskategoriaa ei ole. Sukupuolta ei syntymässä ”määrätä”, vaan se havaitaan: lääkärit ja vanhemmat havaitsevat anatomisesti näkyvät piirteet, ja lähes kaikissa tapauksissa he tekevät tämän heti oikein.

Intersukupuolisuuteen liittyvät tilat (disorders of sex development, DSD) ovat lääketieteellisiä tiloja, joissa sukupuolipiirteet kehittyvät epätyypillisesti. Niitä esiintyy noin 0,018 prosentilla väestöstä, jos mukaan lasketaan vain kliinisesti selkeät tapaukset. Myös DSD-tiloissa taustalla on lähes aina joko miehinen tai naisellinen sukusolujärjestelmä; intersukupuolisuus ei ole ”kolmas sukupuoli”. Aktivistikirjallisuus, jossa DSD-tiloja käytetään todisteena sukupuolten kirjosta (usein jopa 1,7 prosentin luvuilla), perustuu Anne Fausto-Sterlingin laajaan määritelmään, jonka lääkärit, kuten Leonard Sax, ovat osoittaneet metodologisesti kestämättömäksi.

Mitä gender on?

Psykologi John Money toi sanan ”gender” tieteelliseen käyttöön 1950-luvulla kuvaamaan sukupuoleen liittyviä sosiaalisia rooleja. Sittemmin käsitettä on laajennettu huomattavasti: ”sosiaalisesta roolista” ”sisäiseksi identiteetiksi”. Maailman terveysjärjestö käyttää nykyään muotoilua, jossa gender kattaa sisäisen, henkilökohtaisen kokemuksen. Tämä on huomattava laajennus, sillä sisäinen kokemus ei määritelmällisesti ole objektiivisesti mitattavissa. Toisin kuin biologinen sukupuoli — joka voidaan todentaa soluista, hormoneista ja anatomiasta — ”sukupuoli-identiteetti” perustuu yksinomaan itse raportoituun kokemukseen.

Tämä ero on perustavanlaatuinen. Kun nämä kaksi käsitettä esitetään ihmisen samankaltaisina ominaisuuksina, annetaan ymmärtää, että tunne on ontologiselta asemaltaan sama kuin ruumiillinen todellisuus. Kyse on filosofisesta valinnasta, ei tieteellisestä tosiasiasta.

Ero tieteessä ja käytännössä

Lääketieteessä biologinen sukupuoli on välttämätön muuttuja: se vaikuttaa lääkkeiden vaikutuksiin, sairauksien kulkuun, seulontasuosituksiin ja kirurgisiin toimenpiteisiin. Gender — sosiaalisen roolin merkityksessä — voi olla täydentävä muuttuja (miehet hakeutuvat esimerkiksi harvemmin hoitoon), mutta se ei korvaa sukupuolta. Muun muassa The Lancetissa ja BMJ:ssä julkaistu viimeaikainen kritiikki osoittaa, että sanan ”sex” korvaaminen sanalla ”gender” lääketieteellisissä tiedoissa ja lomakkeissa johtaa tietojen menetykseen ja potilasturvallisuusriskeihin.

Väite siitä, että myös biologinen sukupuoli olisi ”jatkumo”, esitetään toisinaan, mutta evoluutiobiologit torjuvat sen laajasti. Sukupuolten sisäinen vaihtelu (pitkät naiset, lyhyet miehet, hormonaaliset poikkeamat) ei ole sama asia kuin sukupuolten välinen jatkumo. Kaksijakoinen sukupuolirakenne on yksi seksuaalisesti lisääntyvien lajien evoluution säilyneimmistä piirteistä.

Poliittinen ja yhteiskunnallinen keskustelu

Kysymyksellä siitä, kumpi on oikeudellisesti ratkaiseva — biologinen sukupuoli vai itse valittu gender — on konkreettisia seurauksia urheilulle, vankiloille, naisten turvakodeille, lääketieteellisille tilastoille ja väestötietojen keräämiselle. Sukupuolen korvaaminen genderillä virallisissa rekistereissä perustuu oletukseen, että itseidentifikaatio ilman lisäarviointia riittää. Kriitikot, mukaan lukien monet feministiset kirjoittajat, huomauttavat, että tämä heikentää sukupuoleen perustuvaa oikeutta erillisiin palveluihin — oikeutta, jonka naiset saavuttivat 1900-luvulla vaivoin.

Yhdistyneen kuningaskunnan, Ruotsin, Suomen ja Norjan kaltaisissa maissa on viime vuosina luovuttu puhtaasti itseidentifikaatioon perustuvasta lähestymistavasta esimerkiksi Cass Review -raportin ja Ruotsin SBU-raportin jälkeen. Katso myös detransitio ja nopeasti alkanut sukupuolidysforia niihin liittyvistä keskusteluista.