Ikuinen poika: mitä jungilainen näkökulma sukupuoli-ideologiaan paljastaa

Miksi ajatus siitä, että sisäinen identiteetti on biologista sukupuolta tärkeämpi, leviää juuri nyt niin voimakkaasti? Yhdysvaltalainen kliininen psykologi Bret Alderman ei etsi vastausta ajankohtaisista tapahtumista vaan Carl Jungin syvyyspsykologiasta. Yhdysvaltalaisen gender:hacked-uutiskirjeen haastattelussa hän kuvaa transidentifikaatiota nykyajan ilmentymäksi arkkityypistä, joka esiintyy myyteissä ja saduissa jo vuosisatojen ajan: puer aeternus, ikuinen poika.

Ikuisen pojan arkkityyppi

Jungin analyyttisessä psykologiassa puer aeternus on hahmo, joka kieltäytyy asettumasta aikuisen elämän rajoihin: pysyvään identiteettiin, rajalliseen kehoon ja kuluvaan aikaan. Peter Pan on sen tunnetuin kirjallinen ilmentymä — lapsi, joka ei koskaan vanhene, Neverlandissa, josta Alderman lainaa kuvaavan lauseen: "In Neverland, to make-believe something is to make it true" (Neverlandissa jonkin kuvitteleminen tekee siitä totta). Alderman korostaa, ettei hän käytä tätä arkkityyppiä väittääkseen transidentifikaatiota epäaidoksi, vaan ymmärtääkseen, mitä psyyke yrittää sen avulla viestiä. Hänen mukaansa esiin nouseva arkkityyppi on aina merkki — ei kirjaimellinen väite maailman totuudesta, vaan symbolinen viesti jostakin, joka vaatii huomiota.

Postmodernismi dissosiaationa

Aldermanin analyysin keskeinen ajatus koskee sukupuoli-ideologian ja sen taustalla olevan postmodernistisen ajattelun välistä suhdetta. Hänen mukaansa dekonstruktio ja sukupuoliteoria eivät ole vain filosofisia suuntauksia, vaan psykologisen dissosiaation älyllisiä ilmentymiä: sisäistä jakautumista, jossa representaatio — kertomus, jonka ihminen kertoo itsestään — ottaa ruumiillistuneen todellisuuden paikan. Kun kielestä ja minäkuvasta tulee itse kehoa tärkeämpiä, syntyy Aldermanin mukaan tilaa alkaa pitää biologista sukupuolta mielivaltaisena asiana, joka olisi yhtä hyvin voinut rakentua toisinkin. Sitä, missä määrin itse nimeäminen törmää rajoihinsa, käsitellään laajemmin genderid.nl-sivustolla.

Keho rajana, joka mahdollistaa kasvun

Dissosiaatiota vastaan Alderman asettaa jungilaisen perinteen keskeisen ajatuksen: psykologinen aikuisuus alkaa ruumiillisuuden ja siihen liittyvien luonnollisten rajojen hyväksymisestä. Keholla on sukupuoli, ikä ja rajoituksia — ja juuri niiden hyväksyminen, sen sijaan että ne selitettäisiin pois, antaa ihmiselle mahdollisuuden kypsyä psykologisesti. Kulttuuri, joka kohtelee biologiaa mielivaltaisena rakennelmana, riistää Aldermanin mukaan itseltään yhden tärkeimmistä tämän kypsymisen ankkureista.

Paradoksi: kapinaa instituutioiden siunauksella

Aldermanin mukaan tämän ajan tekee ainutlaatuiseksi paradoksi. Aiemmat nuorisoliikkeet, jotka kapinoivat vakiintunutta järjestystä vastaan, tekivät niin juuri siksi, että tämä järjestys tarjosi vastarintaa — kyse oli aidosta kapinasta todellista auktoriteettia vastaan. Nykyinen identiteettiliike sen sijaan nauttii toisin kuin esimerkiksi 1960-luvun vastakulttuurit runsaasta institutionaalisesta tuesta: kouluilta, medialta ja hallinnon linjauksista. Rajoitusten vastustamiseen perustuva arkkityyppinen impulssi saa näin vahvistusta juuri niiltä aikuisinstituutioilta, joiden normaalisti pitäisi asettaa rajoja. Aldermanin mukaan tämä tekee dynamiikasta vaikeammin murrettavan kuin aiemmissa sukupolvien välisissä konflikteissa: vastustettavaksi ei enää ole mitään vastarintaa, eikä siten myöskään selkeää kohtaa, jossa oma kehitys voisi jatkua.

Mitä tämä näkökulma lisää

Aldermanin analyysi ei väitä selittävänsä, miksi yksittäinen ihminen identifioituu transihmiseksi — siihen tarvitaan edelleen kliinistä huolellisuutta ja huomiota yksilöön. Se tarjoaa kuitenkin viitekehyksen laajemman kulttuurisen ilmiön ymmärtämiseen: miksi juuri tämä aika, joka suhtautuu epäluuloisesti ruumiillisiin rajoihin ja uskoo itse valittuun identiteettiin, tarjoaa niin otollisen maaperän ajatukselle, että se, kuka olet, on irrotettavissa siitä, millainen kehosi on. Juuri tällainen näkökulmaa tarkentava huomio puuttuu yleensä vallitsevasta, affirmatiivisesta sukupuolta koskevasta kertomuksesta — ei hyökkäyksenä niitä kohtaan, jotka kamppailevat asian kanssa, vaan lisäkerroksena ilmiön ymmärtämiseen. Aiheeseen liittyvän psykologisen tulkinnan tarjoaa kliininen psykologi Joe Burgo artikkelissa, joka käsittelee poikia ja maskuliinisuutta.