Dutch-protokollan ensimmäinen tulostutkimus

Vuonna 2011 lastenpsykiatri Annelou de Vriesin johtama amsterdamilainen tutkimusryhmä julkaisi ensimmäisen tutkimuksen Dutch-protokollan tuloksista. Siihen asti oli kuvattu ainoastaan toimintatapa; ks. vuonna 2006 julkaistu tutkimus.

Mitä tutkimus osoitti

Tutkimuksessa seurattiin seitsemääkymmentä nuorta, jotka saivat vuosina 2000–2008 murrosiän estäjiä. Heidät tutkittiin ennen estäjähoidon aloittamista ja uudelleen juuri ennen sukupuolihormonihoidon aloittamista. Tänä aikana masennusoireet ja käyttäytymisongelmat vähenivät ja yleinen toimintakyky parani.

Mikä ei muuttunut

Sukupuolidysforia itsessään ja tyytymättömyys omaan kehoon eivät vähentyneet estäjähoidon aikana. Kaikki seitsemänkymmentä nuorta jatkoivat myöhemmin sukupuolihormonihoitoon. Tämä seikka on ollut merkittävä myöhemmässä keskustelussa siitä, tarjoavatko estäjät todella aikaa pysähtyä ja pohtia asiaa.

Tutkimuksen rajoitukset

Ryhmä oli tarkoin valikoitu: mukana oli vain nuoria, joilla dysforia oli alkanut varhaislapsuudessa, joilla ei ollut vakavia mielenterveysongelmia ja joiden vanhemmat tukivat hoitoa. Verrokkiryhmää ei ollut, joten ei voida varmuudella sanoa, johtuiko paraneminen estäjistä, hoidosta ja tuesta vai kasvamisesta; tällaisesta tutkimuksesta kertoo sivu, joka käsittelee transsukupuolisten terveydenhuollon kohorttitutkimuksia. Britannian NICE otti tutkimuksen huomioon vuonna 2020 ja arvioi näytön varmuuden erittäin heikoksi; ks. NICE-arvio arkistossa.

Miten tutkimus toteutettiin

Vuosina 2000–2008 amsterdamilaiselle klinikalle ohjattiin lähes kaksisataa nuorta. Heistä runsas sata sai murrosiän estäjiä. Tutkimuksessa kuvataan ensimmäiset seitsemänkymmentä nuorta, jotka aloittivat sen jälkeen sukupuolihormonihoidon. Ensimmäisessä mittauksessa he olivat keskimäärin hieman yli 13-vuotiaita ja toisessa lähes 17-vuotiaita. Nuoret ja heidän vanhempansa täyttivät kyselylomakkeita, joissa kartoitettiin alakuloisuutta, ahdistuneisuutta, vihaa ja käyttäytymisongelmia, ja tutkijat arvioivat yleistä toimintakykyä. Lisäksi mitattiin sukupuolidysforiaa ja tyytyväisyyttä omaan kehoon.

Erot poikien ja tyttöjen välillä

Tulokset eivät olleet samanlaisia kaikilla. Syntymässä tytöiksi määritellyillä nuorilla tyytymättömyys omaan kehoon lisääntyi estäjähoidon aikana vähenemisen sijaan. Tutkijat selittivät tämän sillä, että estäjät pysäyttävät murrosiän mutta eivät muuta kehoa toivottuun suuntaan: se tapahtuu vasta hormonien avulla. Tutkimuksessa ei seurattu nuoria, jotka keskeyttivät hoidon tai eivät täyttäneet hoidon edellytyksiä.

Britanniassa tehty toisto

Lontoossa sijaitseva Tavistockin sukupuoliklinikka aloitti vuonna 2011 oman tutkimuksensa testatakseen hollantilaiset tulokset. Siinä seurattiin 44:ää 12–15-vuotiasta nuorta, jotka saivat murrosiän estäjiä. Tulokset julkaistiin vasta vuonna 2021. Psyykkinen toimintakyky ei parantunut eikä heikentynyt, ja yhtä lukuun ottamatta kaikki nuoret jatkoivat sukupuolihormonihoitoon. Tutkijat totesivat, etteivät hollantilaiset myönteiset tulokset toistuneet. Tämä havainto vaikutti myöhempään brittiläiseen uudelleenarviointiin; ks. NICEn arviot.

Merkitys

Tutkimus julkaistiin aikana, jolloin hoito oli jo leviämässä ympäri maailmaa: murrosiän estäjiä suositellut kansainvälinen hoitosuositus oli julkaistu kaksi vuotta aiemmin; ks. Endocrine Societyn hoitosuositus. Suositus siis edelsi julkaistua näyttöä. Tämä ei ole lääketieteessä epätavallista uusien hoitojen kohdalla, mutta se selittää, miksi myöhemmissä arvioissa annetaan niin paljon painoarvoa kysymykselle siitä, mitä tämä yksi seitsemänkymmenen nuoren ryhmä tarkalleen ottaen osoittaa.

Tutkimus antoi ensimmäistä kertaa Dutch-protokollalle tuloksiin perustuvaa tukea, ja siihen viitattiin hoitosuosituksissa. Kolme vuotta myöhemmin julkaistiin samaa ryhmää koskeva tutkimus, jossa osallistujat olivat nuoria aikuisia; ks. vuonna 2014 julkaistu seurantatutkimus.